Brad Pitt tienaa kymmeniä miljoonia dollareita elokuvistaan

William Bradley ”Brad” Pitt on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä ja elokuvatuottaja. Hän on myös voittanut Golden Globen ja ollut useasti Oscar-ehdokkaana. Pitt on yksi Plan B Entertainment -tuotantoyhtiön perustajista.

Brad Pitt tähdittää myös Suomenkin valkokankailla uutta toimintaelokuvaa Bullet Train. David Leitchin ohjaamassa elokuvassa viisi salamurhaajaa huomaa suurnopeusjunassa, että heidän tehtävillään on jotain yhteistä. Bullet Train on toimintakomedia. Pitt esittää elokuvassa sarjamurhaajaa, joka saa tehtävän Japanissa. Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Sandra Bullock ja Michael Shannon.

Tiesitkö tämän Brad Pittistä?

OSCAR-PALKITTU näyttelijä Brad Pitt kärsii erikoisesta vaivasta, joka tekee sosiaalisista kanssakäymisistä hänelle ajoittain tuskastuttavaa, kertoo QC-lehti. Näyttelijää nimittäin vaivaa niin sanottu kasvosokeus, eli ihmisten tunnistaminen ulkonäön perusteella on hänelle haasteellista.

PITT kertoo, että vaikka hänelle ei ole koskaan virallisesti todettu kasvosokeutta, aiheuttavat siihen liittyvät oireet hänelle häpeää. Erityisesti hän pelkää asian vaikuttavan siihen, millainen mielikuva hänestä syntyy muille ihmisille. Näyttelijä nimittäin kertoo, että hänestä saattaa helposti saada varautuneen, etäisen ja jopa omahyväisen vaikutelman

Sinkkuna juhlimassa

Hollywood-tähti Brad Pitt, 58, vapautui sinkkumarkkinoille lopullisesti vuonna 2019, kun hänen ja Angelina Jolien, 47, ikoninen liitto päättyi virallisesti. Lähipiiristä kuiskutellaan, että Hollywoodin komeimpiin miehiin lukeutuva näyttelijä olisi valmis löytämään uuden rakkauden. Tinderissä Bradia tuskin kuitenkaan voi bongata. Brad onkin ilmeisesti viimeaikoina ollut aktiivinen deittailija, mutta haluaa suojella treffikumppaniensa identiteettejä.

Julkisuuteen nousi hiljattain tieto, että Pittin ja hänen entisen puolisonsa, näyttelijä Angelina Jolien yhteinen lapsi Zahara, 16, suuntaa opiskelemaan arvostettuun Spelman Collegeen Atlantaan. Ylpeä isä ei malttanut olla hehkuttamatta tyttärensä saavutuksia uuden Bullet Train -elokuvan näytöksessä Los Angelesissa.

– Hän on niin älykäs. Hän tulee vielä puhkeamaan kukkaan koulussa. Se on jännittävää ja upeaa aikaa löytää oma polkunsa ja edistää omia kiinnostuksen kohteitaan, Pitt toteaa Vanity Fair -julkaisulle.

Ura

Brad Pittin elokuvaura alkoi vuonna 1987, jolloin hän esiintyi kolmessa elokuvassa ilman mainintaa krediiteissä. Yksi näistä oli Less Than Zero, joka perustui Amerikan Psykon käsikirjoittaneen Bret Easton Ellisin kirjaan. TV-roolien ohella ensimmäinen pääosa löytyi elokuvasta The Dark Side of the Sun (1988) joka julkaistiin kuitenkin vasta 9 vuotta myöhemmin. Ensimmäinen teatterielokuva, jossa Pitt sai nimeään esille oli kauhuelokuva Cutting Class (1989). Thelma ja Louise oli kuitenkin vuonna 1991 elokuva, joka toi Brad Pittin suuren yleisön tietoon ja nosti näyttelijän seksisymboliksi vähäpukeisen roolityön ansiosta. 1990-luvun puolivälistä eteenpäin Pittin ura nousi vauhdilla ja näyttelijän roolitöitä muistetaan muun muassa elokuvista Veren vangit, Seitsemän, Fight Club ja Intohimon tuulet. 2000-luvulla Pitt esiintyi elokuvien Snatch (ohjaus Guy Ritchie), The Mexican ja Spy Game ohella myös TV-sarja Friendsissa, jonka vakionäyttelijä Jennifer Aniston oli tuolloin Pittin vaimo. Myöhempiä tunnetuja elokuviaan ovat esimerkiksi Quentin Tarantinon Inglourious Basterds, Terrence Malickin The Tree of Life – Elämän puu ja Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood.

Palkinnot

Brad Pitt on voittanut parhaan sivuosanäyttelijän Oscarin ja Golden Globen Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood-elokuvasta (2019). Pitt on ollut Oscar-ehdokkaana elokuvista 12 Apinaa (josta hän voitti Golden Globen parhaasta sivuosasta), The Curious Case of Benjamin Button ja Moneyball.



Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.