Vesa-Matti Loiri – legensa jo eläessään

Vesa-Matti ”Vesku” Loiri oli suomalainen näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko. Häntä pidetään yhtenä Suomen laaja-alaisimmista taiteilijoista. Vesku oli suomalaisen taiteen ja viihteen suurimpia nimiä. Hänellä oli todella monipuolinen ura. Loiri näytteli teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. 

Vesa-Matti Loirin ura: https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/30-2479

Viimeisimpiä töitä valkokankaalla

Hiljattain edesmennyt Vesa-Matti Loiri nähtiin ensimmäistä ja viimeistä kertaa Samuli Edelmannin kanssa yhdessä valkokankaalla. He esittivät elokuvassa isää ja poikaa.

Mika Kaurismäen ohjaama Tie pohjoiseen kertoo mustalla huumorilla ja suurilla tunteilla sävytetyn tarinan poikansa Timon luokse 35 vuoden hiljaisuuden jälkeen palaavasta tuhlari-isästä Leosta.

Isä ja poika aloittavat matkan kohti pohjoista varastetulla autolla. Yllättävien tapahtumien ja pysäyttävien paljastusten jälkeen Timo on viimein valmis antamaan anteeksi isälleen.

Elokuvassa näyttelevät myös Peter Franzen, Mari Perankoski, Eila Roine ja Irina Björklund.

Tie pohjoiseen ei saanut kovin hyviä arvosteluja, mutta kansa tykkäsi. Elokuva keräsi teattereissa yli 200 000 katsojaa.

Tie pohjoiseen oli Loirin viimeisiä rooleja pitkässä elokuvassa. Sen jälkeen hänet nähtiin vielä elokuvissa Elämältä kaiken sain (2015) sain ja Mestari Cheng (2019), jotka ovat myös Mika Kaurismäen ohjaamia.

Valkokankaan seikkailut

Elokuvat on listattu uusimmasta vanhimpaan.

Mestari Cheng (2019)
Elämältä kaiken sain (2015)
Tie pohjoiseen (2012)
Varasto (2011)
Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)
Uuno Turhapuro – This is my life (2004)
Pahat pojat (2003)
Hurmaava joukkoitsemurha (2000)
Sokkotanssi (1999)
Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998)
Kummeli kultakuume (1997)
Uuno Turhapuron poika (1993)
Ripa ruostuu (1993)
Uuno Turhapuro Suomen Tasavallan Herra Presidentti (1992)
Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (1991)
Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (1990)
Tupla-Uuno (1988)
Uuno Turhapuro kaksoisagentti (1987)
Pikkupojat (1986)
Liian iso keikka (1986)
Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)
Uuno Epsanjassa (1985)
Hei kliffaa hei (1985)
Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)
Lentävät luupäät (1984)
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983)
Jon (1983)
Ulvova mylläri (1982)
Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982)
Uuno Turhapuron aviokriisi (1981)
Pedon merkki (1981)
Tup-akka-lakko (1980)
Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit (1979)
Rautakauppias Uuno Turhapuro, presidentin vävy (1978)
Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin rikkaan ja kauniin vaimon (1977)
Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976)
Rakastunut rampa (1975)
Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975)
Uuno Turhapuro (1973)
Hellyys (1972)
Hirttämättömät (1971)
Kahdeksas veljes (1971)
Jussi Pussi (1970)
Pohjan tähteet (1969)
Leikkikalugangsteri (1969)
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969)
Noin 7 veljestä (1968)
Pojat (1962)

Vesa-Matti Loiri oli yksi maamme laaja-alaisimmista viihdetaiteilijoista.

Hän teki näyttelijän debyyttinsä Mikko Niskasen nuorisomusikaalissa Pojat (1962). Kuka voisi unohtaa Jaken, joka elokuvan loppukohtauksessa juoksee sydäntä särkevästi äitinsä junan perässä? 17-vuotias Loiri palkittiin roolistaan Jussilla.

Niskasen innoittamana Loiri haki teatterikouluun, mutta joutui vielä kotiin kasvamaan. Ovet kouluun avautuivat armeijan jälkeen seuraavana vuonna ja näyttelijäksi Loiri valmistui vuonna 1966.

Hänet kiinnitettiin suoraan koulusta Helsingin kaupunginteatteriin. Vuodet 1971–1977 Loiri näytteli Turun kaupunginteatterissa. Samaan aikaan hän työskenteli jo myös televisiolle, sillä yhteistyö Pertti ”Spede” Pasasen kanssa oli alkanut jo 1960-luvulla.

Ensin Loiri esiintyi Pasasen elokuvassa Noin 7 veljestä, jonka ensi-ilta oli vuonna 1968.

Spedevisio-sketsisarjaa tehtiin 1965–1970. Siitä viimeistään alkoi Loirin nousu koomikkokastiin.

Toki Loiri sai tunnettuutta myös 1960-luvun lopun Jatkoaika-televisiosarjasta, josta muistetaan varsinkin Loirin kuuluisat kaatuilut.

Uuno Turhapuro

Loiri oli toki mukana myös Spede Show’ssa 1971–1987, jossa syntyi muun muassa Uuno Turhapuron hahmo.

Spede kirjoitti sketsiohjelmaansa pariskunnan, joka kinasteli tulevan lottovoittonsa sijoittamisesta jo ennen arvontaa. Mieshahmon piirteitä, kuten laiskuutta ja selittelykykyä, Spede oli hahmotellut mielessään jo vuosia aikaisemmin. Vaimon roolin hän otti Spede Show’n vakioesiintyjä Marjatta Raidan ja Turhapuroksi Loirin, jonka kanssa oli tehnyt yhteistyötä vuodesta 1968 lähtien.

Ensimmäinen sketsi sai katsojilta hyvän vastaanoton, joten Spede kirjoitti samoille hahmoille uusia pätkiä, joissa he sanailivat esimerkiksi maksamattomasta puhelinlaskusta, kirjekurssilta saadusta tutkinnosta sekä jääkaapin täyttämisestä lihalla.

Rähjäisen ja laiskan Uuno Turhapuron suurin avu olivat puhelahjat, joita hän käytti niin työn välttelyyn, aviollisten ongelmiensa selvittelyyn, ilmaisten lihapiirakoiden grilliltä havittelemiseen kuin naisten vikittelemiseen.

Vielä ensimmäisessä sketsissä Turhapurolla oli yllään siisti valkoinen poolo. Se vaihtui kuitenkin jatkossa rikkinäiseen verkkopaitaan. Spede halusi Turhapuron näyttävän kunnolla rappiolla olevalta. Turhapuron tukka pörrötettiin, silmien yläpuolelle vedettiin vaaleaa ja alapuolelle tummaa meikkiä, nenä värjättiin punaiseksi ja poskille töpöteltiin parransänkeä. Toki hampaitakin mustattiin.

lue lisää: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/fcad60a1-aced-41ba-8c94-1f3f0bdcb8d3

Loirin henkilökohtainen elämä

Näyttelijä Vesa-Matti Loiri oli naimisissa elämänsä aikana kolme kertaa, mutta hänellä oli myös rakkaussuhteita useisiin julkkisnaisiin. Loiri veikkaili aikoinaan Pyhät tekstit -levyn yhteydessä julkaistussa kirjassa, minkä takia liitot ovat loppuneet.

– Mun egooni luultavasti, Loiri kirjoitti.  

Vesa-Matti Loiri avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1967 näyttelijä Tuula Nymanin kanssa. Loiri oli avioituessaan 22-vuotias ja Nyman 24. Pariskunnan liitto kesti vain kaksi vuotta. 

Loiri kertoi elämäkerrassaan, ettei pysynyt uskollisena avioliittonsa aikana, mutta ero hoitui lopulta sutjakkaasti ja kumpikin lähti pettymyksen jälkeen rakentamaan elämäänsä uudelleen. 

– Nyman muutti pois, Loiri jäi asumaan pariskunnan vuokrakämppään Pengerkadulle, Kallion kaupunginosaan. He jakoivat sovussa omaisuutensa, joka käsitti hyllyllisen kirjoja ja läjän levyjä. He eivät olleet edes yhteen laskettuna viittäkymmentä vuotta vanhoja erotessaan. Heillä oli avioliitto takana, mutta elämä edessä, kirjassa kirjoitetaan. 

Toisesta avioliitosta syntyi Loirin ensimmäinen lapsi 

Loiri avioitui 70-luvun alussa Mona Puolasen kanssa ja parille syntyi liitosta poika Jan. Pari ei ehtinyt erota virallisesti, sillä Mona menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1977.  

Jan-poika koki äitinsä kohtalon ja menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1994.

Mustasukkaisuus varjosti kolmatta avioliittoa 

Vuonna 1978 hääkellot soivat kolmannen kerran, kun Loiri asteli avioon Riitta Jäppisen (nyk. Loiri) kanssa. Pian häiden jälkeen, vuonna 1979 perheeseen syntyi tytär Jenni. Parin kolmas lapsi Joonas syntyi vuonna 1982. 

Loirin elämäkerran perusteella parin liittoa varjostivat riidat ja etenkin mustasukkaisuus, sillä näyttelijälegenda ei ollut kirjan mukaan uskollinen. 

Loiri viihtyi elämänsä aikana monen julkisuudesta tutut naisen kanssa. Hänellä oli elämänsä aikana suhde muun muassa Lenita AiristonHelena Lindgrenin ja malli Katja Peiposen kanssa. 80-luvun lopulla hänellä syntyi useamman vuoden suhde malli Marita Hakalan kanssa. 

90-luvun alussa Loirilla oli vakava parisuhde Stina Toljanderin kanssa ja parille syntyi 90-luvun puolessa välissä kaksi lasta Ukko ja Sampo. Parin liitto päättyi eroon 90-luvun lopussa. 

Eron jälkeen Loirilla ei ollut vakavampia naisystäviä, joita olisi tuonut julkisuuteen. 

Nuorena ahkera urheilija

Vesa-Matti Loiri harrasti nuorempana urheilua ja urheiluelokuvia ihan vakavissaan. Lajeina oli niin nyrkkeilyä, jalkapalloa, käsipalloa, vesipalloa, jääkiekkoa kuin biljardia ja golfiakin.

Joukkuelajeissa hän halusi aina olla maalivahti, koska Helsingin Olympialaisten jalkapallon loppuottelussa Unkari-Jugoslavia maalivahti Vladimir Bearan rangaistuspotkun torjunta teki häneen lapsena lähtemättömän vaikutuksen.

Loiri sanoi ottaneensa lajeista jalkapallon ja nyrkkeilyn vakavimmin, mutta urheiluharrastukset hiipuivat, kun näyttelijän työt veivät. Ratsastusta, golfia ja biljardia hän jatkoi harrastuksenaan myöhemminkin. Maalivahtiaikojen peruja on mahdollisesti myös hänen bravuurikseen viihdyttäjänä tullut taito ”kaatua” näyttävästi.

Vesku ja musiikki

Syvästi koko Suomen kansaa koskettanut Loiri oli yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista viihdetaiteilijoista ja monilahjakkuuksista. Loiri aloitti levytysuransa Finnlevyllä 1970-luvun alussa, ja jatkoi Warner Music Finlandin artistina aina kuolemaansa saakka. Musiikkiuransa aikana taitavana tulkitsijana tunnettu Vesa-Matti Loiri ehti julkaista 34 albumia ja 13 kokoelmalevyä. Loirin viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 2016 julkaistu Pyhät tekstit -kokonaisuus. Loirin tulkinta oli monipuolista, häneltä taittui niin koomiset kuin traagisetkin kappaleet ja tarvittaessa hän oli koskettavan tulkinnan mestari. Vesa-Matti Loirin vuonna 1988 julkaistu Sydämeeni joulun teen -albumi on yhä Suomen kaikkien aikojen myydyin joululevy 200 000 kappaleen myynnillä. Yhteensä Vesa-Matti Loirin albumeita on myyty yli 850.000 kappaletta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.